”Jo yksi keskustelu
voi muuttaa koko
ihmisen elämän suunnan
ja uudistaa yhteisöä.”

Keskustellen yhteistyötä, 
hyvinvointia ja tuloksia

Organisaatiot muuttuvat jähmeästi, jos lainkaan. Emme aina saa aikaan sitä, mitä haluamme ja päätämme. Ryhmissä taannumme toimimaan heikommin kuin yksin. Muutokset ja uudistuminen eivät ole vain tiedon ja järjen asia. Onnistuminen edellyttää rohkeutta tarttua pintaa syvemmällä vaikuttaviin tekijöihin. Keskustelu on ihmisen tärkein väline puida asioita muiden kanssa. Jokaisella keskustelulla on vaikutus, vaikka se ei välttämättä näy heti. Tärkeintä on se miten keskustellaan. Keskusteluakatemia on Suomen johtavia keskustelutaitojen kehittäjiä. Autamme tarttumaan etenemisen esteisiin ja löytämään kestäviä ratkaisuja arjen tilanteisiin. Ota yhteyttä, kartoitetaan miten voimme auttaa teitä.

 

Yksilöohjaus

Haluatko voida paremmin, onnistua ja oppia organisoimaan työtäsi?
Miten kehittyä esimiehenä, ihmisten johtajana ja ohjaajana?
Kuinka voin parantaa itsetuntemustani ja kehittyä itseni johtamisessa?

Itsensä johtaminen on vaativaa. Hyviä aikeita ei saa vietyä käytäntöön. Yksin jää herkästi kiinni omiin tuttuihin ajatuskuvioihin ja tunteisiin. Jokainen tarvitsee toista ihmistä, jonka kanssa jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan, jäsentää työtään ja tutkia toimintansa vaikuttimia ja esteitä. Kukaan ei selviä ja menesty yksin ilman tukea. Keskusteluakatemian palveluilla laajennat näkökulmaasi, löydät ratkaisuja ja pystyt tutkimaan asioita syvällisemmin. Luottamuksellisesti.

 

Palvelujamme ovat

  • työnohjaus
  • sparraus
  • coachaus
  • psykoterapia

Keskusteluakatemian yksilöohjaus on auttanut

  • organisoimaan omaa työtä ja ajan käyttöä järkevämmin
  • saavuttamaan omia tavoitteita ja päämääriä
  • selkiyttämään omaa johtajaroolia ja tehtäviä
  • hoitamaan haastavia yhteistyö- ja vuorovaikutustilanteita rakentavasti
  • kehittymään ihmisten johtajana
  • selviämään muutoksissa ja kriiseissä joustavasti
  • huolehtimaan omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista
  • lisäämään itsetuntemusta ja johtamaan itseä.

”Sain henkilökohtaista työnohjausta muutaman kuukauden ajan. Työnohjaus lähti sekavasta tarpeesta selkeyttää omaa tehtäväkuvaa, selvitä etäaikana haastavissa uusissa tehtävissä sekä saada konkreettisia neuvoja oman työn jäsentelyyn.

Yhteistyö Birgitan kanssa lähti heti hyvin käyntiin. Birgitta sai erittäin sekavasta laidasta laitaan seilaavasta sepustuksesta nopeasti kiinni, mihin työnohjauksessa kannattaisi pureutua ja mistä aloittaa.

Heti ensimmäisellä kerralla sain selkeitä vinkkejä ja ohjeita ongelmatilanteisiin sekä hyviä ajatuksia itselleni pohdittavaksi. Yllättävän nopeasti työnohjaus auttoi vaikeiltakin tuntuneisiin asioihin. Lämpimän ja välittömän suhtautumisen myötä Birgitan kanssa keskustelu oli helppoa ja mukavaa. Työnohjaustilaisuuksista jäi aina hyvä mieli.”

-Projektipäällikkö, tekninen ala

RYHMÄKESKUSTELU
JA -OHJAUS

Haluatteko ryhdistää tiimin tai ryhmän toimintaa ja työtapoja?

Haluatteko parantaa tiimin tai ryhmä sisäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä?

Hyvät toimivat keskinäiset suhteet, vuorovaikutus ja yhdessä sovitut toimintatavat vahvistavat ryhmää.

Toimiva ryhmä tarjoaa monta peilauspintaa kunkin ajatuksille ja tukea jokaisen työlle. Yhdessä tekeminen ja reilu puhuminen siitä, mikä työskentelyssä kiikastaa, tehostaa yhteistyötä ja parantaa ryhmän toimintakykyä.

 

Haasteet

Käytännössä haasteita syntyy erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja reagoinnista toinen toisiinsa. Usein ryhmän sisäisiä hankauksia ei uskalleta ottaa esiin. Jos työskentelyssä ei löydy yhteistä säveltä, omaa panostusta kavennetaan ja vain osa ryhmän voimavaroista saadaan käyttöön.
Keskusteluakatemian työnohjaus, sparraus ja työpajat auttavat puhumaan vaikeistakin asioista, ratkomaan ongelmia ja kehittämään yhteistyötapoja.

 

Ryhmäohjaus ja työpajat ovat auttaneet asiakkaitani mm.

  • selkiyttämään ryhmän tehtävää, kunkin roolia, johtajuutta ja keskinäistä työnjakoa
  • tehostamaan ryhmän työtapoja, työn organisointia ja tavoitteiden saavuttamista
  • puhumaan asioista avoimemmin ja rakentavammin
  • tuntemaan toinen toisiaan ja toistensa työtapoja
  • käsittelemään vaikeuksia ja ratkomaan ristiriitoja
  • sparraamaan ja tukemaan toinen tosiaan työssä askarruttavissa kysymyksissä
  • voimaan paremmin ja iloitsemaan yhteistyöstä
  • tuntemaan itseä ryhmässä toimijana ja ryhmään vaikuttavana jäsenenä.

”Sinulla on työnohjaajalle hieno ominaisuus kuunnella ja näyttää että ymmärrät, kuitenkaan ottamatta mitenkään työntekijän tai työnantajan puolia. Samalla jotenkin kummasti kasvatat ymmärrystä ” vastapuolen” tilanteesta/näkökulmista. Ikään kuin sovittelet tilannetta, vaikka ei mitään varsinaista riitaa olisikaan.

Työnohjauksessasi kasvoi myös ymmärrys siitä, että ei voi muuttaa muita, mutta itseään kyllä. Ihan hurjan hieno juttu oli, että järjestit tilaisuuden uudelle esimiehelle ja työyhteisöille kertoa tuntojaan ristiriita tilanteessa. Se osoitti isoa rohkeutta ja sitä, että teet työtäsi isolla sydämellä.

Nyt kun olen toiminut pitkään esimiehenä osaan arvostaa sitä, miten et ottanut puolia vaan pyrit edistämään yhteistyötä etkä vastakkain asettelua.”

Virpo Aromaa, Kuntoutuspalveluiden palvelupäällikkö

YHTEISÖKESKUSTELUJA,
VALMENNUSTA JA OHJAUSTA  

Haluatteko uudistaa työyhteisön tai organisaation keskustelu-, yhteistyö- ja johtajuuskulttuuria?

Kaipaatteko tukea uudistumiseen, muutosten ja strategisten linjausten käytäntöön vientiin?

Yhteisön kulttuuri, toimintatavat ja käytännöt rakentuvat huomaamatta arkisten tekemisten ja tekemättä jäämisten seurauksena.

Tavat juurtuvat itsestäänselvyyksiksi, joita ei enää osata kyseenalaistaa ja uudistaa. On syntynyt toimintatapoja ja menettelyjä, joita kukaan ei ole suunnitellut eikä halunnut.

Toimimattomiksi muuttuneet käytännöt nousevat esiin työhyvinvointi-, ilmapiiri- tai organisaatiokyselyissä. Kulttuurin kehitystarpeista voivat kertoa myös toistuvat konfliktit, lisääntyneet sairauspoissaolot, kasvava henkilöstövaihtuvuus, kireä ilmapiiri, yleinen innottomuus ja kriisiytyminen muutoksissa.

Keskusteluakatemian ohjaama työskentely ja keskustelut yhteisissä kokouksissa, kehittämispäivissä, työpajoissa ja valmennuksissa auttavat uudistamaan käytäntöjä ja parantamaan keskinäisiä suhteita.

 

Keskusteluakatemian työyhteisötuki on auttanut asiakkaitani

  • luomaan keskustelu- ja osallistumisfoorumeja yhteistä asioiden käsittelyä varten
  • parantamaan kokousten laatua, kirkastamaan tarkoitusta ja vähentämään niiden määrää
  • uudistamaan johtajuutta ja kehittämään keskustelevampia johtamiskäytäntöjä
  • parantamaan ryhmien ja yksiköiden välistä yhteistyötä
  • viemään suunniteltuja asioita konkreettisiksi kokeiluiksi ja työkäytännöiksi
  • kuuntelemaan kaikkia ja hyödyntämään esitettyjä parannusehdotuksia
  • kasvattamaan luottamusta, sitoutumista ja motivaatiota
  • tunnistamaan omaa roolia ja merkitystä yhteisön vaikuttavana jäsenenä.

RIL ry:llä on ollut ilo tehdä yhteistyötä Birgitan kanssa jo 2000 luvun alusta saakka. Birgitan monipuolinen osaaminen on mahdollistanut niin rakennuttajien, työmaainsinöörien kuin pääsuunnittelijoidenkin laadukkaan kouluttamisen vuorovaikutus-, ryhmä- ja johtamistaitoihin. Birgitan koulutukset ovat antoisia, monipuolisia ja saaneet erinomaista palautetta. Birgitta on osannut mukautua alan muutoksiin, ja hän on kehittänyt koulutusten sisältöä hyvässä yhteistyössä kanssamme. Birgitan idearikkaus, innostus ja kehitysmyönteisyys ovat taanneet pitkän yhteistyömme, joka jatkuu edelleen!

Elina Rantakallio Koulutussuunnittelija, RIL ry.
Ville Raasakka, Johtaja,
koulutukset ja kansainväliset tapahtumat, RIL ry.

 * * *

Vahvojen persoonien johtoryhmässä oli keskinäistä syyttelyä, riidoiksi äityviä keskusteluja, vahvaa haastamista ja ikäviä keskinäisiä kokemuksia. Reviirien puolustaminen, sovituista poikkeavat toiminnat ja ristiriitainen viestintä näkyivät organisaatiokyselyn tuloksissa, erityisesti luottamisessa johtamiseen.  Ohjauksessa jäsenet oppivat kuuntelemaan toisiaan keskeyttämättä, esittämään enemmän kysymyksiä kuin vaatimuksia ja puhumaan avoimemmin yhteisistä asioista.

Työskentelyssä opittiin konkreettisia keinoja keskustella, ratkoa haasteita ja tukea toinen toisiaan. Yhteinen johtamiskulttuuri näkyi seuraavassa organisaatiokyselyssä huimana parannuksena.

Samalla syntyi myös uusi organisaatiomalli, jossa töitä ja tehtäviä jaettiin tavalla, joka kevensi työkuormia ja selkiytti yhteistyön rakenteita.

Yrityksen johtoryhmä

KESKUSTELUAKATEMIAN AINEISTOJA
KEHITTYMISEN TUEKSI

Kun haluat tutustua itseesi keskustelijana ja yhteistyöntekijänä

Kun haluat arvioida ja uudistaa toimintatapojasi ja yhteisön työkäytäntöjä

Kun haluat ymmärtää paremmin ihmisten ja ryhmien toimintaa

Käymme jatkuvaa keskustelua itsemme kanssa. Kirjat, verkkokurssit ja koulutusohjelmat toimivat oman ajattelun ja uudistumisen sytykkeinä ja innostajina ja antavat välineitä yhteisten keskustelujen ja työkäytäntöjen kehittämiseen.

Jäsennetty tieto auttaa ymmärtämään ihmistä, ryhmiä ja yhteisöjä.

Pohdintakysymykset ja harjoitustehtävät auttavat omien näkemysten ja toimintatapojen rakentamisessa.

 

Keskusteluakatemian tuottamat Itsenäisen opiskelun aineistot auttavat

  • tutustumaan omaan itseen keskustelijana ja yhteistyöntekijänä
  • arvioimaan ja uudistamaan omia toimintatapoja ja työkäytäntöjä
  • ymmärtämään ihmisten ja ryhmien toimintaa
  • kokeilemaan ja harjoittelemaan uusia näkökulmia ja työtapoja.

Kirjat

  • Puhumalla Paras – hyvinvointia, yhteistyötä ja tuloksia keskustellen (2019). Hanki täältä.
  • Ymmärrä ryhmiä ja ihmistä ryhmässä – opas ryhmän ohjaamiseen ja johtamiseen. Tulossa 2022

Verkkokurssit

Keskustelutaidot

Koulutusohjelmat

  • Ryhmänohjaaja -koulutus
  • Mielen hyvinvointi -valmennus
”Innostun yhä uudestaan siitä kun ihmiset löytävät ratkaisun avaimet itsestään.”

Birgitan tarina

Ihmisen ymmärtäminen yksilönä, ryhmissä ja yhteisöinä on ollut loputon kiinnostuksen kohteeni elämässä ja työssä. Minua on kiinnostanut ihminen ja hänen käyttäytymisensä niin nuoresta asti kuin muistan. Nuorena halusin ihmisläheisen ammatin, opiskelin sairaanhoitajaksi ja erikoistuin kätilöksi. Syntymän ihme, elämän haasteet ja kuoleman kohtaaminen tulivat tutuiksi.

Nuorena lähiesimiehenä työskennellessäni sain selvitellä ihmisten välisiä kähinöitä, se antoi potkun opiskella lisää. Kasvatustieteen, psykologian ja sosiaalipsykologian opinnot ovat auttaneet ymmärtämään ihmistä yksilönä ja ryhmissä.

Aikuiskouluttajan ja kehittäjän tehtävissä halusin ymmärtää paremmin organisaatiossa jyllääviä voimia ja opiskelin organisaatiodynamiikkaa. Kokemukseni siitä, kuinka paljon jätetään puhumatta, kuinka vaikeaa asioiden käsittely oli joskus itsellekin ja mitä puhumattomuudesta seuraa, ovat siivittäneet työtäni ja lisäopintoja. Ohjaajan taitojani syvensin työnohjaajakoulutuksessa.

Ryhmäpsykoterapiaopinnoista hain ymmärrystä ryhmien toimintaan ja ohjaamiseen. Toiminnallisiin, luoviin ja taiteen menetelmiin olen perehtynyt löytääkseni keinoja päästä helpommin asioiden ytimeen. Tietokirjailijana jaan oppimaani ja kokemaani laajempaan käyttöön.

Liki 30 vuotta olen tehnyt ohjaustyötä lukuisilla toimialoilla ja yhteyksissä, opiskelijoista johtoryhmiin. Näistä 24 vuotta itsenäisenä yrittäjänä, jossa olen tutustunut laajasti moniin toimialoihin ja tilanteisiin. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit ovat olleet parhaat opettajani.

Monipuolinen pitkä kokemus on kehittänyt taitoa toimia ja ohjata työskentelyä levollisesti vaikeissakin tilanteissa. Jatkuva opiskelu on kasvattanut monipuolisen työkalupakin, josta valita tilanteeseen sopivat työtavat. Käytännön ratkaisujen rinnalla kannustan kurkistamaan syvemmälle vaikuttaviin tekijöihin.

 

Birgitta Romppanen

KM, organisaatiokonsultti, työnohjaaja, psykoterapeutti, tietokirjailija
Yhteistyön, ryhmien ja ihmisyyden asiantuntija

 

Yhteystiedot

Keskusteluakatemia I Birgitta Romppanen 040 7550539
birgitta@birgittaromppanen.fi

 

 

– Laita viestiä tai soita – selvitetään kuinka voin olla avuksi.

Ota yhteyttä

Birgitta Romppanen | Keskusteluakatemia
040 755 0539
birgitta@birgittaromppanen.fi

Palvelun tuottaa HeBeiRa Oy